Jälkikasvua tulee kuvattua monesti usein ja paljon – näin ainakin allekirjoittaneen kohdalla. Aikaisemmin kuvausharrastukseen kuului monia muitakin aiheita, jotka ovat jääneet nykyään enemmän taka-alalle. Tässä matkan varrella tulleita asioita, jotka toimivat varmasti hyvinä vinkkeinä ja ohjeina onnistuisiin kuviin. Tässä jutussa ei anneta ohjeita kameran käyttöön alkeista lähtien, vaan yleisohjeita mitä tulisi muistaa ja ottaa huomioon jälkikasvua valokuvatessa!
Vauvojen valokuvaaminen
Vauvojen kuvaaminen on ainakin alkuvaiheessa kohtalaisen helppoa. Yksinkertaisesti siitä syystä että kohde pysyy hyvin paikoillaan! Vaikeudet taas liittyvät aluksi vähäisiin ilmeisiin, jolloin kameran kanssa saa olla sormi liipaisimellakoko ajan. Vauvoillakin on paljon ilmeitä, mutta ne monesti kestävät vain sekunnin, aina ei sitäkään. Kuvaajan, että kameran tulee olla nopea! Tavallinen pokkarikamera saattaa sahata tarkennuksen kanssa niin pitkään, että ilme muuttuu takaisin samaksi perusilmeeksi kuin ennenkin. Järjestelmäkameralla ehtii tarkkennuksen saada kuntoon riittävän nopeasti ja ehtiä laukaista kamerankin vielä ilmeen aikana. Molemmilla kameratyypeillä kannattaa kokeilla tarkentamista jo valmiiksi vauvan kasvoihin, jolloin hyvän ilmeen ilmestyessä pienen sinappitykin kasvoille, ei tarvitse kuin ottaa kuva – tällöin pokkarikin pysyy perässä. Alla muutamia vinkkejä:
- Esitarkenna välillä valmiiksi, kohdehan pysyy monesti paikoillaan!
- Jos vauva pelkää kameraa, laita kamera hetkeksi aikaa pois ja kokeile uudelleen.
- Salaman sieto on yksilöllistä, jotkut vauvat pelkäävät sitä, jotkut eivät.
- Jos käytössäsi on ulkoinen- tai lisäsalama, pyri käyttämään epäsuoraa valoa (esim. heijastaa katon kautta), sitä vauva säikkyy vähemmän ja valo jakautuu kuvaan tasaisemmin!
- Ensimmäisinä kuukausina voi kokeilla kuvaamista pidemmilläkin suljinajoilla, kun liikehdintä lisääntyy, täytyy suljinaikojakin miettiä uudelleen. Taaperon liikkumista kuvatessa ei 1/1000 sek. ole lainkaan liioiteltua! Automaattiasetuksilla ei luonnollisesti tarvitse/pysty tätä säätämään.
- Kuvaa paljon, digiaikana kuvien ottaminen on käytännössä ilmaista, jokaista otettua kuvaa ei tarvitse kehittää valokuvaksi, vaan karsintaa ja kuvien korjailua voi suorittaa tietokoneella.
- Kuvaa mielellään lapsen tasolla! Eli polvistu, kyykisty, käy makuulle.

Pokkari on yleensä edullinen ja helposti mukana kulkeva kamera, jolloin kuvausmahdollisuudet ja -tilaisuudet tulevat helpommin hyödynnettyä!
J. Suominen
RSS Feed
7.4.2013
admin 
























